| Kuka on sukuseuran tunnuksen takana? |
![]() "Symbolina on vahva sukupuu, joka on haarautunut Y-kirjaimen muotoiseksi ja jossa on lisäksi ohuempia oksia. Esivanhemmista symboli kertoo se, että Ylösten suku on ollut vahva ja elinkelpoinen ja siihen on aina syntynyt uusia oksia." Ylösten sukuseuran tunnus muotoutui, kun sihteerinä toimineella Annikki Saari-Kokkosella oli juuri sopivan kokoinen tussikynä, jolla oli helppo tehdä kaksihaaraista puuta muistuttava Y-kirjain. "Ohuella tussilla siihen oli helppo lisätä ohuita oksia. Ajatus omasta symbolista tuli Kauppisten sukuseuran merkistä, jossa on K-kirjain ikaan kuin puu, jonka toisesta laidasta on veistetty lastuja niin, että ne ovat kiinni keskeltä." Sukuseuran standaari Sukuseuran standaari on vuodelta 1996 ja sen on suunnitellut sukuseuramme jäsen Mari Ylönen. Mari voitti syksyllä 1995 sukuseuran jäsenille järjestetyn suunnittelukilpailun. Mari kertoo standaarista seuraavaa: "Y-logo keskeisellä paikalla korostaa suvun suhteellisen pientä kokoa, vankkuus elinvoimaa. Kulta/keltainen tausta yhdessä mustan kaarikoron kanssa ovat Kangasniemen ja Pieksämäen ja osittain Hankasalmenkin vaakunoiden päävärit. Ne kertovat suvun lähtöpaikasta. Kaarikorko symbolisoi Ylölänmäkeä, joka on suvun kantapaikka. Yhdessä värit ovat Savo-Karjalan värit eli suvun pääasutuksen ilmaisijat. Standaari täyttää myös heraldiset ehdot provarisvaakunaksi." |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



