Ylösten sukuseura ry, Hankasalmi, Finland
Ylösten sukuseura ry on perustettu 1987 Hankasalmella. Sen tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa sekä edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. Se julkaisee kahdesti vuodessa ilmestyvää sukutiedotetta. Jäseniä Ylösten sukuseurassa on noin 450, ulkomailla, lähinnä Ruotsissa on noin 30.
Ylösten suku polveutuu Jussi Ylösestä, joka syntyi noin vuonna 1470. Hänen poikansa Jussi omisti Ylölänmäen tilan Kangasniemellä. Tilan pinta-ala oli noin 8000 ha ja sen alue ulottui Kangasniemen, Pieksämäen maalaiskunnan ja Hankasalmen alueelle.
| Ylönen tarkoittaa Yllön poikaa |
|
Sukunimi Ylönen on syntynyt samalla tavalla kuin lähes jokainen savolainen sukunimi. Se on tarkoittanut Yllön eli Yrjön poikaa. Meillä on hyvin kaukainen esi - isä Yllö, jonka poikia on kutsuttu Yllön pojiksi eli Ylösiksi. Jostain syystä tämä partonyymimuoto muuttui sukunimeksi. Lisää nimihistoriasta löytyy Ylölänmäkeläisen jo ilmestyneistä numeroista.
|
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
| Sivustolla on 5 vierasta |


